Näin peli syntyy
Kun ihminen ostaa lautapelin, hän saa käteensä laatikon. Laatikossa on pahvia, kortteja, ehkä puisia nappuloita ja ohjekirja. Kokonaisuus näyttää siltä, että se on aina ollut olemassa tuossa muodossa.
Todellisuudessa laatikon takana on parisen vuotta työtä, muutama sata testipeliä ja pino hylättyjä versioita. Ajattelimme avata sen prosessin: osittain siksi, että se on kiinnostavaa, ja osittain siksi, että meiltä kysytään sitä usein.
1. Idea ja ensimmäinen prototyyppi
Ensimmäinen versio pelistä ei näytä peliltä. Se on tulostettua paperia, käsin leikattuja lappuja ja lainattuja nappuloita jostain toisesta pelistä. Meillä on kotona laatikollinen irtonappuloita juuri tätä tarkoitusta varten.
Tämä on tarkoituksellista. Kaunis prototyyppi on vaarallinen, koska siihen kiintyy. Kun peli näyttää valmiilta, sitä alkaa puolustaa sen sijaan, että sitä muuttaisi. Ruma prototyyppi on helppo repiä palasiksi ja rakentaa uudelleen, ja juuri sitä ensimmäisille versioille pitää tehdä.
Ensimmäisessä testipelissä selviää yleensä yksi asia: toimiiko perusidea vai ei. Kaikki muu on vielä auki.
2. Testaaminen, ja lisää testaamista
Tämä on prosessin pisin ja tylsin vaihe, ja se erottaa hyvät pelit keskinkertaisista.
Testaaminen alkaa omasta pöydästä ja siirtyy sitten ulospäin: ystävät, ystävien ystävät, pelikerhot, ihmiset jotka eivät tiedä, kuka pelin on tehnyt. Viimeinen ryhmä on tärkein ja epämukavin. Ystävät kehuvat. Tuntemattomat sanovat, että sääntöjen kolmas kohta on epäselvä ja että peli tuntui puolivälissä pitkittyvän.
Tärkein asia, jonka olemme oppineet: kuuntele, mitä testaaja kokee, älä sitä, miten hän ehdottaa asian korjattavaksi. Kun joku sanoo "tähän tarvittaisiin lisää kortteja", oikea tieto ei ole korttien määrä. Oikea tieto on, että pelaajalla oli vuorollaan tylsää. Ratkaisu voi olla ihan muu kuin lisää kortteja. Usein se on jonkin poistaminen.
Sääntöjen kirjoittaminen kuuluu tähän vaiheeseen, ei loppuun. Jos sääntöjä ei saa selitettyä kirjallisesti ilman että ne menevät solmuun, vika on yleensä pelissä eikä tekstissä.
3. Graafinen suunnittelu
Vasta kun pelimekaniikka on lukossa, aletaan miettiä, miltä peli näyttää.
Lautapelin grafiikka ei ole koristelua. Se on käyttöliittymä. Kortin pitää kertoa yhdellä silmäyksellä, mitä se tekee, pelilaudan pitää ohjata katse oikeaan paikkaan, ja ikoneiden pitää olla ymmärrettäviä myös sille, joka näkee pelin ensimmäistä kertaa. Kaunis peli, jota ei osaa lukea, on epäonnistunut peli.
Tässä vaiheessa mukaan tulee myös se, mikä tekee pelistä meidän: pohjoinen maisema, värit, aiheet. Se ei ole päälle liimattu teema vaan syy, miksi peli ylipäätään tehdään.
4. Tehdas ja näytekappale
Kun tiedostot ovat valmiit, ne lähtevät tehtaalle. Lautapelien valmistus on erikoistunutta työtä, ja sitä tekevät siihen keskittyneet painotalot, jotka osaavat käsitellä kartonkia, korttilaatuja ja pieniä komponentteja samassa linjassa.
Tehdas ei kuitenkaan aloita massatuotannolla. Ensin tulee näytekappale eli prepress-näyte: yksi ainoa fyysinen kappale peliä, joka lähetetään Suomeen tarkastettavaksi. Se on prosessin jännittävin hetki, ja usein myös nöyryyttävin. Näytteestä paljastuu asioita, joita ruudulta ei näe: väri on eri sävyinen painettuna, kortin pinta on liukkaampi kuin ajateltiin, laatikon kansi menee liian tiukalle.
Näytteen tarkastaminen kestää päiviä. Se kannattaa tehdä huolella, koska tämä on viimeinen hetki korjata mitään. Kun massatuotanto käynnistyy, muutoksia ei enää tehdä, koska silloin virhe kertautuu tuhansiin kappaleisiin.
5. Tuotanto ja ennakkomyynti
Kun näyte hyväksytään, tehdas ajaa erän. Siitä hetkestä valmiiseen, Suomen varastossa olevaan peliin kuluu kuukausia.
Tuotannon aikana emme kuitenkaan istu odottamassa. Kaksi asiaa tapahtuu rinnakkain.
Ensimmäinen: laadunvalvonta jatkuu. Toisin kuin usein luullaan, näytekappale ei ole ainoa fyysinen versio, jonka näemme ennen valmista erää. Tuotannon edetessä saamme tehtaalta lisää kappaleita varsinaisesta painoerästä. Nämä ovat tärkeämpiä kuin prepress-näyte, koska ne kertovat, miltä peli oikeasti näyttää tuotantolinjalta tulleena eikä käsin koottuna mallikappaleena.
Niistä tarkastetaan asiat, jotka voivat muuttua erän sisällä: pitävätkö värit saman sävyn läpi ajon, ovatko korttien leikkaukset kohdillaan, istuuko kansi yhtä hyvin joka laatikossa. Jos jokin poikkeaa, siihen ehditään usein puuttua vielä ennen kuin koko erä on ajettu. Tämä on se vaihe, jossa ero huolellisen ja huolimattoman valmistuttajan välillä syntyy.
Toinen: ennakkomyynti avataan. Peli tulee myyntiin ennen kuin sitä on fyysisesti olemassa varastossa.
Tämä ei ole kikka vaan välttämättömyys. Tuotanto sitoo koko erän rahan etukäteen, ja ennakkomyynti kertoo kysynnästä ennen kuin ensimmäinen laatikko saapuu. Se ratkaisee myös suunnitteluongelman: ilman ennakkotietoa on mahdotonta arvioida, riittääkö erä puoleksi vuodeksi vai kahdeksi vuodeksi.
Ennakkotilaajille kerromme rehellisesti arvioidun toimitusajan ja päivitämme sitä, jos aikataulu muuttuu. Tuotannossa ja logistiikassa tulee viivästyksiä. Ainoa asia, jonka voimme luvata, on, että kerromme niistä heti emmekä vasta silloin, kun kysytään.
6. Ja sitten se on jonkun muun
Viimeinen vaihe on se, johon suunnittelija ei voi enää vaikuttaa. Peli avataan jonkun kotona, keittiönpöydän ääressä, ja säännöt selittää joku, joka luki ne viisi minuuttia sitten.
Siinä hetkessä ratkeaa, oliko kaikki edellinen sen arvoista.
Haluatko seurata seuraavan pelimme syntyä alusta asti? Tilaa uutiskirjeemme. Kerromme siinä kehityksen vaiheista ennen kuin mitään on julkaistu.